top of page

Jari Rantala

Yritykset:

Ton-Up Store

Roll with me Digital

Jari Rantalan tarina

Jari Rantala on moottoripyöriin ja palvelukehittämiseen keskittyvä yrittäjä. Hän pyörittää vanhoihin moottoripyörävarusteisiin painottuvaa Ton-up Storea ja Roll with me Digital-nimistä palvelukehittämiseen ja tuotteistamiseen keskittyvää yritystä.

​

Jari kertoo taustansa olevan suuressa pörssiyhtiössä asiakaskokemus- ja tuotekehitystehtävissä. Nämä työt ovat auttaneet molempien hänen yritystensä perustamisessa. Ton-up Store perustettiin Jarin mukaan kiinnostusten pohjalta. Jarin kiinnostuksen kohteisiin kuuluvat vanhat moottoripyörät ja niihin liittyvät varusteet antoivat hänelle ajatuksen tehdä harrastuksesta työpaikan, joka ei ole tavaton tarina erilaisten yritysten taustalla.

​

Jari kertoo, että “on hauskaa, kun tapaa kivoja ihmisiä”. Moottoripyöräkulttuurissa yhteisöllisyys on vahvasti läsnä, mikä osaltaan tekee moottoripyörävarustekaupan pitämisestä mielenkiintoista. Kaupassa käy etenkin kesäisin ihmisiä jopa kauempaakin ihan vain kaupan takia, koska tällaisia kauppoja ei Suomessa montaa ole. Jari pääsee näin tutustumaan paljon erilaisiin ihmisiin, jotka kuitenkin jakavat hänen mielenkiintonsa moottoripyöriä kohtaan ja asiakkaat saapuvatkin kaupalle usein erilaisin kulkuneuvoin. Asiakkaat saapuvat usein moottoripyörillä, jotka voivat olla itse kasattuja ja tämä on myös kaupan pitämisessä tietynlainen koukku, kun pääsee näkemään millaisilla pyörillä muut ajavat.

​

Jarin ammatilliset mielenkiinnon kohteet ajoivat hänet perustamaan Roll with me Digitalin. “En koe olevani kauppias, vaan kehittäjä”. Roll with me Digitalin yrityskehittäminen on näin ollen myös Jarille mielenkiintoista ja hän on auttanut monia paikallisia pienyrittäjiä kehittämään omaa toimintaansa. Jari toteaakin, että “ongelma on siinä, jos et osaa paketoida osaamistasi niin, että joku ostaisi sitä”. Tämä summaa sen, minkä vuoksi Roll with me Digital on tärkeä monille yrityksille koosta riippumatta, jotta myynti paranee ja palvelut kehittyvät. Konsultointipalveluissa muiden ihmisten auttamisen hyödyt näkee samalla hyvänä palautteena.

​

“Yrittäjyydessä hienoimmat asiat ovat myös niitä huonoimpia”. Jarin mielestä yrittämisessä parasta on se, kun näet tekeväsi asioita oikein. Koska vastaat itse omasta tekemisestäsi itsellesi, niin koet kaikki onnistumisen kokemukset itse ja kaikki onnistumiset myös konkretisoituvat esimerkiksi asiakaspalautteena. Myöskin väärien ratkaisujen seuraukset pystyy suoraan havaitsemaan. “Korporaatiomaailmassa vaikka teet hyviä juttuja, kiitokset eivät tule suoraan itsellesi, vaan ne menevät yritykselle tai osastolle tai vaikka esimiehellesi.”

​

Jarilta kysyttäessä, että “missä näet itsesi ja yrityksesi viiden vuoden päästä”, niin hän visioi, että Ton-up Store tulisi mahdollisesti olemaan Suomen mielenkiintoisimpia pienkauppoja ja on itsessään syy, minkä vuoksi ihmiset saapuvat Lempäälään. Jari visioi, että kauppa tulisi olemaan myös yksi alan tunnetuimpia kauppoja. Roll with me Digital taasen saisi merkittävän jalansijan pienten ja keskisuurten yritysten saralla.

bottom of page